Kokkolan vesilehti 2023
Maan alla piilee yhteinen miljoonaomaisuus
Vesihuoltopalvelut toimivat 24/7 vain, jos verkostoja uusitaan niiden kunnon heikentyessä.
Vesitorni – vesihuoltoverkoston näkyvin osa
Mikä erottuu maiseman siluetissa ensimmäisenä, kun lähestyy kaupunkia maitse tai vesitse? Paikallinen vesitorni.
Tunnista viemärin pahikset
Viemärin kannalta hyviksiä ovat tiski- ja pesuvesi, vessapaperi ja ihmisen jätökset. Rasvat, roskat ja kemikaalit ovat pahiksia, joita viemäri ei hävitä vaan siirtää ongelmaksi muualle.
Kokkolan Vesi on saneerannut vesihuoltoa etupainotteisesti
Kokkolan Vesi -liikelaitoksella on maanalaista omaisuutta 27 100 000 euron arvosta. Se koostuu vesijohto- ja jätevesiverkostoista sekä pumppaamoista.
Pidetään huolta yhteisestä omaisuudesta
Suomen vesihuolto toimii hyvin. Hanasta tulee puhdasta, turvallista ja tutkittua vettä. Käytetty vesi johdetaan pois kodeista jätevesiviemäreitä pitkin puhdistettavaksi jätevedenpuhdistamolle. Järjestelmä on luotettava, vain harvoin joud...
Kaivu, sukitus vai sujutus?
Verkostoja saneerataan joko kaivamalla katu auki tai kaivamattomilla menetelmillä.
Hoida vesiasiat kätevästi verkossa
Kokkolan Vesi on laajentanut sähköisiä asiointipalveluitaan. Verkkosivujen kautta pystyy tekemään liittymissopimushakemuksen ja ilmoittamaan omistajan vaihtumisesta. Lisäksi sivuilla voi tehdä työtilauksen muun muassa liittymän sulkemise...
Intohimoina uinti & Itämeren suojelu
Vastuullisuusvaikuttaja Noora Shingler rakastaa uintia ja haluaa omalla panoksellaan suojella lempiallastaan Itämerta. Sinne on päästävä myös sydäntalvella vaikka jäätä vasaralla rikkomalla.
Kylmä vesi vanhin voitehista?
Talviuinnin suosio kasvaa kohisten. Ei ihme, sillä sen tuomat hyödyt ovat vertaansa vailla.
Näin vähennät omaa kemikaalikuormitustasi
Omilla valinnoilla voi pienentää viemärien kautta vesistöön päätyviä kemikaaleja.
Vesijalanjälki kuvaa vedenkäytön kokonaisuutta
Vesijalanjälki havainnollistaa sitä, kuinka vesivaltaista elämämme on. Mitä suurempi vesijalanjälki, sitä enemmän vettä käytetään.
Kokkolan Vesi -liikelaitos tukee alan opiskelijoita stipendeillä
Kokkolan Vesi jakaa stipendejä vesihuoltoalan opiskelijoille ja osaltaan vaikuttaa alan myönteiseen työnantajakuvaan. Stipendeillä palkitaan vesihuolto-, prosessi- ja LVI-alan opiskelijoita, jotka ovat osoittaneet opinnoissaan kiitettävä...
Kokkolan Vesi päivittää käyttömaksuja
Liikelaitos Kokkolan Vesi on sitoutunut tuottamaan laadukkaita vesihuoltopalveluita kaikille asiakkailleen.
Kysy Vedestä!
Miten varaudun vesikatkoon?
Vedenjakelu voi olla katkaistu suunnitellusti ja talokohtaisesti. Lisätietoja saat omalta huoltoyhtiöltä.
Kaikissa alueellisissa vedenjakelun häiriötilanteissa, tarkasta paikallisen vesilaitoksen ...